Drivalian autovakuutukset

Vakuutus on olennainen osa ajoneuvon elinkaarta ja kustannuksia. Drivalialta saa yritysautoilun eri tilanteisiin sopivan vakuutuksen, joka kulkee kätevästi osana ajoneuvon leasing-/hallinnointisopimusta. Yhdistämällä vakuutuksen osaksi muita Drivalian palveluita yrityksesi saa kokonaisvaltaisen näkymän autoilun kokonaiskuluihin, minkä lisäksi säästyy aikaa ja vaivaa autojen hankinnassa, vahinkotilanteissa ja laskunkäsittelyssä.

Miksi LeasePlanin vakuutus?

  1. Helppous

    Kun vakuutus tulee Drivalialta, niin kaikki autoilun asiat hoituvat samasta paikasta ja autokannan hallinnoinnista tulee entistäkin vaivattomampaa. Vahinkotilanteissa otamme yhteyttä korjausajan varaamiseksi ja LeasePlanin ammattitaitoinen kumppaniverkosto hoitaa vaurion ripeästi kuntoon missä tahansa päin Suomea.

  2. Kattava raportointi

    Drivalian kattavasta MyFleet raportoinnista löytyy tiedot vakuutetuista ajoneuvoista, ilmoitetuista vahingoista, maksetuista korvauksista sekä yritykseltä veloitetuista omavastuista. MyFleetin reaaliaikainen ja yksityiskohtainen vahinkoraportointi antaa parhaan mahdollisen sähköisen työkalun yrityksesi turvallisen ajokulttuurin kehittämiseen. Vakuutusasiantuntijamme auttavat tulkitsemaan juuri teidän autoilijoillenne sattuneita vahinkoja ja suosittelevat toimenpiteitä niiden välttämiseksi.

  3. Vakuutus myös yrityksen muille ajoneuvoille

    Vakuutettavien ajoneuvojen ei tarvitse olla Drivalian omistamia, vaan voit myös vakuuttaa yrityksen omat tai toisen rahoitusyhtiön omistamat ajoneuvot, sekä mahdollisen kaluston. Yrityksen on siis mahdollista vakuuttaa koko ajoneuvokanta Drivalian kautta ja tuoda kaikkien ajoneuvojen tiedot MyFleet raportointijärjestelmään.

  4. Laskutus

    Vakuutusmaksut laskutetaan muiden ajoneuvokulujen kanssa, mikä säästää huomattavasti aikaa laskujen käsittelyssä. Vakuutuslaskutus voidaan tehdä suoraan yrityksen omien kustannuspaikkojen mukaisesti.

Mitä vakuutus sisältää?

Drivalian vakuutukseen on saatavilla liikenne- ja kaskovakuutus, joiden lisäksi on valittavissa yrityksellesi sopivat lisäturvat.

Liikennevakuutuskattaa liikennevakuutuslain säännösten mukaisesti moottoriajoneuvon käytöstä liikenteessä aiheutuvat omaisuus- ja henkilövahingot. Kaskovakuutus sisältää kolarointi-, eläinvahinko-, palo-, varkaus-, ilkivalta-, lasi-, autopalvelu-, rahoitus-, ulkomaan vastuu- ja oikeusturvavakuutuksen sekä Drivalia Lease Finland Oy:n omistamille ajoneuvoille lunastusetuvakuutuksen.

Vakuutuksien kattavuutta voi täydentää lisäturvilla, joita ovat sijaisautovakuutukset, lasivakuutuksen pienempi omavastuu ja päättymisturva.

Vakuutukset ovat voimassa kaikissa Euroopan talousalueeseen (ETA) kuuluvissa valtioissa ja Sveitsissä. Vakuuttajana toimii Euro Insurances DAC -vakuutusehtoihin voit tutustua täältä.

Miten saan yritykselleni Drivalian autovakuutukset?

Otathan yhteyttä, niin kartoitamme yrityksesi ajoneuvovakuutusten tilanteen ja räätälöimme sopivan vakuutuksen. Ajoneuvojen vakuutustarjouksissa apunasi on Vakuutusmyyntipäällikkö Tommi Heinonen.

Ota yhteyttä

Tommi Heinonen
vakuutusmyyntipäällikkö
+358 445454747
tommi.heinonen@leaseplan.com