Asiantuntija bloggaa: Suomen liikenne sähköistyy, mutta polttomoottoriautojen pitkät jäähyväiset jatkuvat

Artikkelin lukuaika: 1 minAsiantuntijablogi
Suomessa myytiin vuonna 2023 yhteensä 87 508 uutta henkilöautoa. Näistä jo 33,8 % oli täyssähköautoja. Omissa tilastoissamme täyssähköautojen osuus on vielä suurempi ja ylittää 50 % tilatuista autoista. Kaikki on siis hyvin autoilun hiilidioksidipäästöjen vähentämisen näkökulmasta?

Kirjoittajana Drivalia Lease Finlandin toimitusjohtaja Petteri Pihlas.
Jaa tämä artikkeli

Liikennekäytössä olevien henkilöautojen määrä Suomessa on 2 756 000. Sähköautojen osuus koko henkilöautokannasta on tällä hetkellä noin 3 %. Jotta puolet Suomen henkilöautokannasta kulkisi sähköllä, kestäisi nykyisellä myyntivolyymilla 15 vuotta, vaikka tästä päivästä alkaen joka ikinen uusi myyty auto kulkisi sähköllä. Tämäkin olettaen, että polttomoottoriautoja poistuisi käytöstä samaa tahtia kuin uusia sähköautoja otetaan käyttöön.

Näin ei kuitenkaan ole, autojen keski-ikä niiden poistuessa käytöstä on tällä hetkellä 22,5 vuotta, ja luku on kasvussa.

Sähköautot eivät yksin ratkaise hiilidioksidipäästöongelmaa

Samalla on hyvä muistaa, että sähköauton hiilidioksipäästöt ovat tuotannon alkuvaiheessa perinteistä polttomoottoriautoa suuremmat. Koko elinkaari, tuotanto ja käyttö, huomioiden kääntyy suhde sähköautojen eduksi keskimäärin 90 000 ajetun kilometrin jälkeen olettaen, että sähkö on tuotettu fossiilittomista lähteistä. Keskimääräisillä ajomäärillä tähän menee reilu kolme vuotta siitä, kun auto on otettu käyttöön.

Sähköauto on tärkeä osa hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä, mutta edellä kuvattu yksinkertainen laskuharjoitus pakottaa myöntämään, että mikään silver bullet se ei ole. Tarvitaan siis monia muitakin keinoja. Niin kannatettavaa kuin pyöräilyn ja kävelyn suosiminen ovatkin, on isossa kuvassa ongelman ratkeamisen odottaminen tältä suunnalta itsepetosta.

Koko elinkaari, tuotanto ja käyttö, huomioiden kääntyy (hiilidioksidipäästöjen) suhde sähköautojen eduksi keskimäärin 90 000 ajetun kilometrin jälkeen olettaen, että sähkö on tuotettu fossiilittomista lähteistä. Keskimääräisillä ajomäärillä tähän menee reilu kolme vuotta siitä, kun auto on otettu käyttöön.

Petteri PihlasDrivalia Lease Finland

Itse odotan tulevaisuudessa paljon synteettisiltä polttoaineilta. Tämä edellyttää toki päästötöntä sähköenergiaa, jota tarvitaan kyseisten polttoaineiden tuotannossa. Mutta niin sitä tarvitaan sähköautojakin varten.

Maailmassa on arvioiden mukaan 1,5 miljardia autoa, joista valtaosa on vielä pitkään polttomoottoriautoja, halusimme tai emme. Nuo polttomoottorit eivät ole ongelma vaan se, mitä niissä poltetaan.

Julkaistu 15. tammikuuta 2024
Oliko tästä artikkelista apua?
15. tammikuuta 2024
Jaa tämä artikkeli